lauantai 19. toukokuuta 2012

Retkellä snyymaassa

Ensimmäinen Sny-retki on melkein tehty. Paljastuspakettiani olen tupsutellut hiljalleen valmiiksi. Sain salaiselta neuleystävältäni paljastuspaketin eilen. Kuten tavallista, pidin siitä paljon. Kaulaliina oli niin kaunis ja lämmin. Se oli illalla koiranulkoilutuslenkillä kaulassani lämmittämässä ja lohduttamassa flunssan riepomaa kulkijaa. Neuleohjeet ovat ihan mahtavia. Ihailen Titaaninaisen (salainen ystäväni) tapaa löytää ja valikoida oikeasti persoonalliset ja minunnäköiset lahjat. Ruskea lankakerä lienee aiemmin saamani vyyhdin pikkuveli. Kiitos tästä paketista ja koko retkestä kanssasi. <3 Pidetään toki edelleen yhteyttä!

1 kommentti:

  1. Titaaninainen (Ex-SNYsi)20. toukokuuta 2012 klo 3.34

    Kiva kun paketti miellytti! Toivottavasti se kirjesettikin löytää käyttäjänsä. Ja pääasia on, että pidit siitä. Päädyin lopulta laittamaan koko hela hoidon sellaisenaan, kun en olisi kuitenkaan jaksanut rampata postissa joka päivä, ja kaulaliinastakin oli tunne, että se täytyy tehdä ja juurikin sinulle. Kiva kun pidit siitä. Käytin siihen sen toisen, epätasaisemman langan loput kokonaan. Se on muuten Novita Victoriaa se epätasaisempi lanka, enkä usko, että sitä enää saa mistään, jos ei löydä sattumalta.

    VastaaPoista