maanantai 16. huhtikuuta 2012

Hain tämän paketin jo perjantaina. Superkiireisen viikonlopun vuoksi, ehdin vasta nyt kertoa siitä. Jokainen paketti on ollut iso yllätys. Jokainen paketti on saanut minut hymyilemään, kuten tämäkin. Paketti sisälsi Novitan yönsinistä Bambino-lankaa kolme kerää. Ihanan pehmeää merinovillaa, jonka voi jopa pestä koneessa. Tumman suklaan värinen vyyhti ohutta villalankaa lennähti jo tuolin selkänojalle kerittäväksi. Se kiljahti heti halunsa tulla joksikin ihanan rouheaksi käyttöneuleeksi. Rehti ja juureva patalappu pääsee tositoimiin keittiössä. Värit ovat kovasti mieleeni. Liikkissuloinen sukka oli livahtanut pakettiin jäniksenä. Saa nähdä, seuraako suku perässä mukana. Väriterapiasta huolehtivat helmet, joita tyttärenikin jo hipusteli. Sovimme hänen kanssa sovinnollisesta yhteiskäytöstä. Kiitos Sny-Esmerelda taas ihanasta paketista. Kirjeesi etenkin oli <3.
LapsRakkaalle kunnon villasukat monikertaisilla vahvistuksilla, pienillä puikoilla, ohuella langalla ja säästelemättömällä rakkaudella. Näissä pysyy varpaat ja sydän lämpiminä yliopistokaupungin kaduilla.